sannalle

akryyli kankaalle
tekstuurimassa
100 x 120 cm / 2022

*

Ajattelin tätä teosta maalatessani ennen kaikkea rohkeutta. Kun tavattiin, puhuit paljon siitä, miten oman asunnon hankkiminen ja sen mukanaan tuoma elämänmuutos vaati rohkeutta - mutta myös synnytti elämään lisää rohkeutta. Rohkeutta elää omannäköisensä elämä, rohkeutta ottaa riskejä, rohkeutta avata uusia ovia ja luoda itselleen tila, jossa elämä vahvistuu. Rohkeutta olla se ihminen, joka on.

Ajattelin, miten ilman sitä rohkeutta maailmasta puuttuisi paljon. Kerroit, miten uudesta asunnostasi on tullut kohtaamispaikka myös toisille; miten naisia kokoontuu saman pöydän ääreen jakamaan elämää. Rohkeus on jotain, joka moninkertaistuu; kun sitä todistaa toisissa, se alkaa itää itsessäkin. Koti, jossa rohkeus asuu, voi rohkaista monia. Ajattelen, että sama lainalaisuus näkyy ehkä myös työssäsi: ihmisten kohtaamisessa parhaimmillaan tapahtuu se ihme, että epävarmuus aukeaa lujuudeksi, ja kyselijä saa uutta maata jalkojensa alle.

Samalla minusta oli ihanaa se, miten puhuit elämän yltäkylläisyydestä. Mehevyydestä. Runsaudesta. Se jos joku on rohkeutta - ottaa elämä vastaan täytenä, nauttia siitä pohjaan saakka - rosoineen kaikkineen.

Halusin siksi tämän taulun kuvastavan ennen kaikkea rohkeutta. Sommittelin sen muodon ja liikkeen sekä asettelin värit muotoon, joka minusta tuntuu rohkeudelta - joka muistuttaa minua intohimoisesta, palavasta asenteesta elämään.

Taulussa on paljon tekstuuria; rosoisuutta. Elämässä on teräviä muotoja ja särmiä, mutta juuri niiden kautta aukeaa mielestäni myös elämän rikkaus. Sileä, pehmeä elämä on elämää, joka on elettävä piilossa maailmalta, lukittujen ovien takana. Aito elämä tuntuu, raapaiseekin, mutta vasta sellaisena se on totta. Halusin tauluun myös vahvan liikkeen. Tekstuuri sen alareunassa kuohuu, pärskyy, aaltoilee, liekehtii. Kuvaako se eteenpäin menemistä, vai kenties vallatonta naurua, vai intohimoisuutta - vaiko tulta elämän voimana…? Ajattelen, että tulkinta saa olla katsojan mielessä. Halusin, että taulussa ei ole passiivisuutta, vaan se on anteeksipyytelemättömän väkevä; se ei ole paikallaan, se tanssii, pyörteilee. Niinkuin elämä.

Valo taulussa lisääntyy sen oikeassa reunassa. Ajattelen sen kuvaavan eteenpäin menemistä; jonkin uuden aukeamista. Visuaalisesti me ihmiset luemme kuvaa usein kuin tekstiä; tarina tulee ymmärrettäväksi vasemmalta oikealle. Oikea reuna on tulevaisuuden suunta. Taulussa valo (tai liekki?) kurottaa kohti tulevaa, niinkuin utelias mieli kohti huomista.

Kaiken tämän lisäksi halusin teoksen kuitenkin olevan myös rauhallinen - ei säyseä, kesytetty tai haalea, mutta sellainen, jonka äärellä on levollista olla. Siksi sen sävymaailma on melko harmoninen; värien liuku pehmeä. Ajattelen hehkuvaa hiillosta, jossa on kätkettynä valtava voima - mutta jonka lähellä on turvallista istua ja lämmitellä.

Eikö elämäänsä rohkeasti astuneen naisen koti ole juuri sellainen paikka?