“jokainen rakkaus jonka
olen uskaltanut”

Johannalle

60 x 80 cm
akryyli kankaalle
2025

*

tämä kaikki
kruununa hiuksillani

kaikki vuodet joiden läpi olen tullut,

kaikki kirkkaat päivät
kaikki terävät särmät

kaikki hetket
syvät, pysyvät

miten monta elämää
voi yksi nainen elää -

äiti, se omenapuu jonka oksilla 
toinen saa kerätä siipensä 

vaimo, se satama jonka rannoilla
toinen saa laskea purjeensa

ystävä, se suoja jonka lähellä
toinen saa riisua aseensa

tämä kaikki
kruununa hiuksillani -

kaikki hämärät joiden läpi olen osannut
jokainen polku jolla olen kompastunut
jokainen haave jonka olen uneksinut

jokainen rakkaus
jonka olen uskaltanut

ja kruunua kantaa
yhä se sama tyttö;

se, joka rakasti valoa,
se, joka palaa valoon,

kerää siipensä
laskee purjeensa

rakastettu.

// kv

Halusin tähän tauluun ennen kaikkea syvän tunteen kauneudesta. Kerroit, miten tärkeää se sinulle on - kyky nähdä kauneutta, kokea kauneutta, ilmaista kauneutta. Halusin, että taulussa olisi syvä elävä väkevä kauneuden tuntu.

Toisaalta se on iloa omasta naiseudesta - niinkuin sanoit, kauniit vaatteet, meikki, värit, estetiikka on sinulle tärkeää. Samalla ajattelin paljon sitä, miten kauneus on jotain vielä syvempää - erityisesti hengellisesti. Kaunista on olla totta toisille. Kaunista on antaa itsensä tulla näkyväksi, kosketettavaksi. Kaunista on olla toista varten; antaa toisen levätä lähellään. “Äiti” on kaunis sana; samoin “vaimo”, ja “ystävä”. Kauniita ovat ne eletyt päivät, joissa on kuljettu toisten kanssa valojen ja varjojen läpi - selvitty yhdessä, päästämättä kädestä irti.

Joskus kauneus ei ole helppoa. Joskus se vaatii taipumista, taittumista, joskus se on sitä, että uskaltaa myrskyjen läpi. Ajattelen, että kauneus ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiaan; ilman toista ei toinenkaan ole ihan totta. Sellaisena näen Jumalan; rakkautena, joka on hyvin, hyvin kaunis - siksi, ettei hän pelännyt kärsimystäkään.

Minua kiehtoi ajatus kaikista näistä kuljetuista päivistä, kaikesta tästä uskalletusta rakkaudesta ikäänkuin kruununa hiuksilla. Miten se, joka meidät kruunaa, ei ole kultaa tai kunniaa - vaan rakkautta, joka ei aina ole ollut välttämättä helppoa. Siksi maalasin tauluun ikäänkuin kukkakruunun, tämän symboliksi.

Taulun nainen on kantanut montaa elämää, montaa nimeä. Ja kuitenkin jokaisen tehtävän, roolin alla on yhä se sama tyttö, joka rakasti kauneutta jo kauan sitten; halusin tauluun ne leiskuvat haapapuut sinistä taivasta vasten, joista puhuit. Toisaalta halusin tauluun vahvan valon tunnun, valon heilimöinnin - ajattelin sitä, miten valo siilautuu täplinä metsänpohjaan, siimekseen. Tavoittelin sitä värien leikillä ja sommittelulla.

Taulun linnut kuvastavat sitä, mitä kerroit teidän lapsista; korppi, kuukkeli - ja riikinkukon sulka. (Kokonaista riikinkukkoa oli vaikea maalata mukaan niin, että se olisi tehnyt linnulle oikeutta). Linnut kerääntyvät teoksen naisen ympärille, hakeutuvat häntä kohti. Samalla nainen on heistä irrallinen - oma itsensä, ja ehkä juuri siksi niin turvallinen.

Halusin myös maalata teokseen punarinnan, lähelle - ikäänkuin yhä katsomaan kuvan naista. <3

Taulun värit ovat leiskuvia syksyn sävyjä, intensiivisiä ja vahvoja. Samalla minua ihastutti alkuperäisen muotokuvasi herkkyys ja avoimuus; tämä kontrasti ja vastapari leiskuvan värin ja herkkyyden välillä on jotain, joka minusta kuvaa sinua syvästi.

Runon viimeisillä riveillä ajattelin ennen kaikkea sitä, miten kuvasit sun suhdetta Jeesukseen - miten siihen ristin juurelle on hyvä aina palata, ja siinä on lämmin, turvallinen olla. Miten valoon saa aina palata - ja siinä viimeinen kaunis sana on “rakastettu”.