jokaisen aaltosi yli

akryyli kankaalle
89 x 116 cm
2022

*

sinun käsivarsiesi välissä
minun on pehmeä olla.

kaikki kuohuva minussa 
asettuu, hiljenee;

aallot laskevat 
laulaviksi 

myrsky vaalenee
poutapilviksi

sydän kiertyy kerälle
ja käy tyytyväisenä lepäämään.

ihmisen käsien lämpö
on lupausta ja voimaa.

että koskaan 
et ole yksin,
olen aina tässä

ja rakastan sinua
jokaisen aaltosi yli,
myrskysi läpi

rakastan sinua
juuri niiden vuoksi

koska niissä meistä 
tuli juuri me.

// kv

*

Kun maalasin tätä teosta, halusin etsiä tapaa nivoa toisiinsa juuri se, josta puhelimessa juteltiin: se muutos, jossa suru pehmenee lämmöksi - se, miltä halaus tuntuu.

Maalauksen oikeassa alareunassa on sinisen sävyjä, joissa voi nähdä myllerrystä, kuohuntaakin. Ehkä se voi edustaa surun tai hämmennyksen tunteita; sitä tuntematonta, jota itsessään ei aina voi hallita. Tämän sinisen halusin kuitenkin hälvenevän pehmeästi iloisiin, valoisiin väreihin. Minusta tuntui vahvasti siltä, että haluan muutoksen surusta iloon olevan jotenkin… saumaton, sellainen, ettei siinä erotu selvää rajaa. Niinhän se usein elämässä on; matka surusta pois ei ole sellainen, että joku hetki voisi vain astua kynnyksen yli ja olla perillä.

Usein väistämättä elämässä ovat läsnä sekä ilo että suru, ne lomittuvat toisiinsa, ja niin kuuluukin olla. Maalauksessakin ne lomittuvat toisiinsa, ovat totta yhtä aikaa. Joskus voi olla hetkiä, joissa välkkyy puhdas ilo - ja ne on otettava kiitollisuudella vastaan. Mutta suru ei ole vihollinen, joka on voitettava elämästä pois; se on osa elämää, sen väreillä on merkityksensä ja oma tarkoituksensa. Ehkä ilman surua valon värit eivät korostuisi niin kirkkaina…? Ja samalla teoksessa sininen muuttuu väistämättä valon väreiksi, joissa on enää vain välähdyksiä sinisestä. Ajallaan valo aina, aina voittaa.

Minusta tuntui vahvasti myös siltä, että halusin maalaukseen liikkeen tunnun. Halauksesta olisi voinut tehdä myös sellaisen maalauksen joka on hyvin… pehmeä, liikkumaton. Halusin siihen kuitenkin tunteen muutoksesta ja liikkeestä. Halaus tuntuu turvallisuudelta ja pehmeydeltä - ja samalla se on myös voima, jonka varassa ihminen voi uskaltaa kohti uutta; ottaa askeleita sitä kohti, joka hän todella on. Halaus saa meidät uskaltamaan, ottamaan riskejä. Ja ilo - sehän on vauhdikas tunne…! Ilo kieppuu, tanssii, nauraa; erityisesti lasten ilo.

Mun neljävuotiaani katseli teosta tässä keittiössä, kun olin tuonut taulun sisään katsellakseni sitä itse arjen lomassa. Auri katsoi tuota vasemmassa laidassa alhaalla olevaa keltaista muotoa ja totesi: “Äiti, tuossahan on silta!”. Minusta se oli ihana ajatus - keltainen todentotta näyttää ikäänkuin sillalta ja sillan pilareilta. Silta sinisestä iloa kohti…!

Teoksen oikeassa alanurkassa on teksti, jossa lukee “et ole yksin”. Jos ajattelen, miltä minusta halaus tuntuu, niin juuri tuohon se tiivistyy. Kun toinen on aivan lähellä, toisen ruumiinlämpö käsinkosketeltavaa, tiedän, etten ole yksin. Ja toivon, että sen tuntua tämä taulukin voisi mukanaan kantaa.