Kaisa Vanhala: “Tyttäret meille syntyvät tuulesta”

me kasvatamme poikia

vehnänväriset naiset,
pojille vahvoja nimiä

emme me saa
katkaista keihästä

mutta tyttäret meille
syntyvät tuulesta -

itsestään itsepäiset
koskien kipunoista jatkuvat naiset
kultaiset vakavat naiset
valosta kehrätyt naiset

sirottelevat sielunsa ilmoihin
tuulesta pyytävät sydäntään -

// kaisa vanhala

*

Mitä on elää vahvasti sisältäpäin? Mitä on elää kätkemättä itseään, levollisen kirkkaasti, varomatta kaikkea sitä, joka erottaa itsen joukosta?

"Tyttäret meille syntyvät tuulesta" on maalauksineen ja runoineen rakkaudenosoitukseni niille ihmisille, jotka ovat itsepäisen, epäsovinnaisen, uupumattoman kauniisti omia persooniaan. Heille, jotka tässä virheettömäksi filtteröidyssä maailmassa uskaltavat rakastaa itseään rosoineen; jotka uskaltavat menestystä janoavassa kulttuurissa valita toisin ja seurata oman sydämensä levotonta ääntä.

Heille, jotka uneksivat silmät auki, nauravat kirkkaalla kovalla äänellä, eivät suostu pienentämään itseään, eivät viikkaa itsensä ulkopuolisiin ääniin sopivaksi.

Näiden runojen ja maalausten taustalla on nyt vuoden kestänyt psykoterapiaprosessini. Mielen umpikujien avaaminen on ollut hätkähdyttävää - miten syvällä niiden juuret voivatkaan olla? Samalla teoksiin on heijastunut niitä keskusteluja, joita ystävien kanssa on aiheesta käyty. Niin monella meistä on tässä ympäröivässä kulttuurissa se olo, että me olemme liian vähän ja samalla liian paljon ja emme koskaan tarpeeksi.

Ja me olemme pohjattoman kyllästyneitä siihen. Jonkin on muututtava - jokin muuttuu - ja siitä kaipauksesta kumpusivat nämä teokset. Siitä raivoisasta rohkeudesta, joka vaatii tilaa olla olemassa juuri sellaisena kuin on, koska mikään muu ei enää ole oikein.

Jos ihminen ei itse määrittele omia ääriviivojaan, joku muu tekee sen kyllä. On oltava tarkkana siinä, millaista tarinaa itse itselleen kertoo. Tarinoilla on tapana muuttua identiteetiksi, käsitykseksi omasta itsestä. Nämä teokset ovat toisenlainen tarina, kertomus intohimoisen pystypäisestä elämänjanosta, joka kiipeää muuriensa yli nähdäkseen kaikki ne horisontit, joihin voi juosta.

En ole koskaan pitänyt ilmauksesta “sinä riität”. Se on niin… vähän. Miten niin “riität”? Riittäminen on sitä, että saa mitta-asteikon miinus kymmenestä nollaan. Ei, me olemme ihon alle vangittua tähtipölyä, häikäisevää valoa, henkeäsalpaavaa ainutlaatuisuutta. Meissä rikkoutuu koko mitta-asteikko, muuttuu tarpeettomaksi. Sen on oltava ainoa totuus.

Käsitykseni kauneudesta on viimeisten vuosien aikana muuttunut. Kauneus ei enää ole minulle vain esteettinen kokemus, vaan jotain syvempää ja tosiolevampaa. Kauneus on itsessään syvästi läsnä oleva ihminen. Kauneus on läsnäolo ihmisten välillä. Kauneus on suhde. Kauneus on hyväksyntä. Kotiinpaluu. Itseen paluu. Kauneus on se itsepäisen uhmakas kipinä sielussa joka kieltäytyy ulkopuolisten äänten suitsittavaksi. Se on villikko, villivarsa; se joka kiipeää korkeimpaan puuhun kruunu kallellaan.

Kauneus on sitä, että jokainen tulee otetuksi vastaan omana itsenään - ja suljetuksi syliin. Kauneus on juuri se jokin omituisuus ja erilaisuus meissä, jota ilman maailma olisi vajaa ja tyhjä.

Tästä kaikesta olen halunnut maalata heijastuksia, värein ja sanoin. Elämänjanoisesta rohkeudesta yhä lähemmäs totuutta ja lähemmäs aitoutta; raivoisasta rohkeudesta tulla siksi, joka jo on.

Samalla tämä näyttely on uskoni ilmaus. Olen koulutukseltani teologi, ja minulle on luovuttamattoman tärkeä ajatus Jumalasta kauniina Luojana, kauniiden asioiden Luojana. Ja silloin ihminen on tämän huikaisevan kauniin Jumalan kuva. Jos uskon Luojani olevan häikäisevän kaunis, kannan minä osaa siitä myös.

Tämän uskominen todeksi ei ole ylpeyttä, vaan päinvastoin - eheän elämän lähtökohta. Itseviha vie suunnattoman määrän energiaa, vaikka se olisi alitajuistakin. Uskon, että ihminen, joka on levossa itsensä kanssa, on jo sellaisenaan lääke ympäristölleen.

Olen siksi maalannut ja kirjoittanut näkyviin niitä naisia, joiksi haluan tulla. Ja jotka tiedän jo olevani. Oma identiteettini on naisen minuus, mutta ajattelen, että näyttelyn sanat ja kuvat sopivat kenelle tahansa, joka kokee niiden puhuttelevan.

Kiivetään siis pöydille tanssimaan.

Elämä tapahtuu nyt, ja ainoa oikea hetki on nyt.

*

Kaisa Vanhala on 38-vuotias kuvataiteilija, runoilija, teologi, purjehtijan vaimo ja kolmen lapsen äiti. Hän on alunperin kotoisin Joensuusta, ja asuu nykyisin perheensä kanssa Sauvossa.

Kaisan tarinasta ja matkasta kuvataiteilijaksi voit lukea lisää osoitteessa www.kaisavanhala.fi.

Instagram: www.instagram.com/kaisa.vanhala.art